Vedenpinta on noussut tavallista aikaisemmin tavallista korkeammalle. Nousun odotetaan saavuttavan huippunsa viikon kuluttua toukokuun puolivälissä. Vedenpinnan nousu näkyy selvästi Mika Hämäläisen rannassa Vehmersalmen Ryönänlahdessa.Hämäläisen puinen…
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vaarantaa kaupungin mukaan oikeuden työttömien lakisääteisiin palveluihin, ja samalla kunnan omat kustannukset nousevat.Hanna Holopainen, Essi Puuri7.5. 18:32•Päivitetty 7:56Ylivieskassa pelätään, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen säästöt…
Kun Jani Bergin lapset olivat pieniä, he kysyivät isältään, miksi tämä istuu…
Menettelyn lopputuloksena voi olla kirjallinen varoitus, määräaikainen erottaminen tai irtisanominen.Marjatta Rautio, Marika HarjumaaKansanedustaja Timo Vornasen (ps.) sairauslomaa on jatkettu viikolla. Vornanen kertoi asiasta tänään keskiviikkona Facebookissa.Vornanen jäi sairauslomalle kahdeksi viikoksi sen jälkeen kun hän ampui ravintola Bar Ihkun edessä maahan Helsingissä 26. huhtikuuta.Vornanen kertoo tiedotteessa olevansa sekä asianomistajana että rikoksesta epäiltynä esitutkinnassa, joka liittyy Bar Ihkun edustalla sattuneisiin tapahtumiin.Itä-Suomen poliisilaitos käynnisti omat toimensaItä-Suomen poliisilaitos on käynnistänyt tänään virkamiesoikeudellisen menettelyn Vornasesta. Menettelystä on ilmoitettu Vornaselle.Poliisilakimies Ilkka Jukarainen Itä-Suomen poliisilaitokselta sanoo, että ei voi tässä vaiheessa kertoa menettelystä tarkemmin.– En ota kantaa sen syyhyn enkä aikatauluun. Se jää vireille ja etenee omaa…
Käytöshäiriöisiä lemmikkejä lääkitään monilla mielialalääkkeillä, kun tutkittu tieto puuttuu. Eläinlääkärit tarvitsevat myös aiheesta lisäkoulutusta, toteaa uusi tutkimus.Koirien ja kissojen käytösongelmia hoidetaan Suomessa yleensä monenlaisilla keskushermostoon…
Yhtiön mukaan syy poisvetoon on kaupallinen.Lääkejätti Astra Zenecan koronarokote vedetään maailmanlaajuisesti pois markkinoilta.Yhtiö myönsi jokin aika sitten, että rokotteella voisi joissain tapauksissa olla vaarallisia sivuvaikutuksia.Rokotteen…
Tampereella monet hotellit voivat maksaa enemmän kuin Helsingissä. Varaussivustoilla myydään jo odottavia varauksia, koska osa voi perua viime hetkillä tulonsa.Anu Leena Hankaniemi, Oskari RäisänenTampereelta on…
ST IVES, BRITANNIA Nykytaiteeseen keskittyvän Tate-museoverkoston johto ei säästele kehuja taiteilija Outi Pieskille, jonka maagiset hapsuinstallaatiot ovat hurmaanneet yleisön ja taidekriitikot Britanniassa.– Outi kuuluu mielestämme…
Lehden mukaan Nokia harkitsee näillä näkymin aloittavansa muutosneuvottelut Suomessa joko kesällä tai syksyllä, mutta päätöstä ajankohdasta ei ole vielä tehty.Avaa kuvien katseluNokian toimitilat kuvattuna Espoossa lokakuussa 2023. Kuva: Matti Myller / YleVerkkolaiteyhtiö Nokia suunnittelee jopa satojen työpaikkojen vähentämistä Suomessa, kertoo Helsingin Sanomat.Lehden mukaan Nokia harkitsee näillä näkymin aloittavansa muutosneuvottelut Suomessa…
Tuli tuhosi ison osan autokorjaamosta Tampereella. Palosta johtuva savu ei enää aiheuta vaaraa Hervannassa ja Vuoreksessa.STT, Anu Leena Hankaniemi, Mikko HirvonenTampereella Hepolamminkadulla syttyi yöllä tuleen noin 2 000 neliömetrin suuruinen autokorjaamorakennus. Palosta ei ole aiheutunut henkilövahinkoja.Päivystävä palomestari Aku Pietilä kertoi puoli viiden aikaan aamulla, että käytännössä noin kolmasosa rakennuksesta on…
Irlannin euroviisuedustaja joutui ennakkosensuurin kohteeksi semifinaalissa Malmössä tiistaina.Laulaja Bambie Thug, 31, joutui muuttamaan lavameikkinsä ennen esiintymistään, koska laulukilpailua hallinnoiva EBU piti niitä poliittisena kommenttina. Asiasta kertoo irlantilainen The Journal -verkkolehti.Artisti oli maalannut muinaisella ogamin aakkostolla kasvoihinsa ja sääriinsä tekstit, joissa sanottiin ”tulitauko” ja ”Palestiina vapaaksi”. Ogam on aakkosto, jota käytettiin…
Maanläheinen, hieman maakellarimainen ja myös miedosti pähkinäinen.Näin voisi luonnehtia Vantaalla suurin odotuksin valmistettavan soleiinin aromeja.Sen maulla ei välttämättä ole suurta merkitystä, sillä jauhemaista soleiiniproteiinia ei ole tarkoitettu nautittavaksi sellaisenaan.Sillä voidaan korvata olemassa olevia proteiineja kuten maitoa, kananmunia ja lihaa. Valmistaja odottaa tuotteesta tulevaisuudessa vastausta maailman ruokapulaan.– Ensisijaisesti myymme ja markkinoimme…
Mielenosoittajat vaativat yliopistoa katkaisemaan suhteensa israelilaisyliopistoihin. 6.5. 11:09•Päivitetty 6.5. 12:23Helsingin yliopiston keskustakampuksella osoitetaan tänään mieltä Palestiinan puolesta.Mielenosoituksen järjestävät Students for Palestine -liikkeen opiskelijat. He ovat…
Pikaratikka ajaa poikkeusreittiä, kertoo HSL.Ville Lappalainen, Tanja Kröger6.5. 11:16•Päivitetty 6.5. 11:33Pikaratikka ja…
Merivartiosto on luvannut auttaa Ikaalisten Kyrösjärven etsinnöissä. 6.5. 12:31•Päivitetty 6.5. 13:07Kahden nuoren…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Kotimaa
Katso LisääOikeuden mukaan tuomittu myrkytti Harjavallassa joulukuussa vuonna 2019 seurustelukumppaninsa reseptilääkkeillä. Mielentilatutkimuksen mukaan…
Ulkomaat
Katso LisääMeriliikennettä häiritsevät huthit julistavat hyökkäävänsä Yhdysvaltoihin ja Israeliin liitettyihin aluksiin sekä Intian…
Politiikka
Katso LisääAnnika Saarikko sanoi Ylen Politiikkaradion vaalitentissä, että vastustaa unionin yhteisvelkaa ja haluaa…
Kulttuuri
Katso LisääTekoälyn käytön kautta on mahdollisuus personoida radiouutisia eri kanaville, kertoo Bauer Median…
Talous
Katso LisääSähkö on viime vuoden toukokuuhun nähden kallista. Huomenna maksetaan pörssisähköstä kovia hintoja.Avaa kuvien katseluMatinkylän talvisauna Löylykontti lämpenee puulla. Sähkön hinta ei näitä löylyjä siis hetkauta. Arkistokuva. Kuva: Katriina Laine / Yle15:04•Päivitetty 15:16Pörssisähkön hinta kohoaa huomenna keskiviikkona aamulla kalliiksi.Hinta on huomenna aamulla kalleimmillaan kello kahdeksan alkavalla tunnilla. Silloin se kohoaa hienoisesti yli 37 senttiin/kilowattitunti.Sähkö on kallista koko päivän, vaikka iltapäivällä hinta laskeekin hetkeksi alle 10 sentin. Iltaseitsemään mennessä se on kuitenkin noussut liki 28 senttiin per kilowattitunti. Saunan lämmittäminen kirpaisee pörssisähkön käyttäjiä myöhään yöhön saakka.Hinta on ajankohtaan nähden melko kallis. Viime vuoden toukokuussa pörssisähkön keskihinta oli 3,31 c/kWh.Olkiluodot alhaalla, yöpakkaset paukuttelevatPörssisähkön…
Elintarvikkeiden ilmastoväitteet ovat epämääräisiä ja niille on vaikea löytää perusteluja.Näin sanoo pakkausmerkintöjä tutkinut Finnwatch-yhdistys tänään…
Urheilu
Katso LisääYle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuon mukaan Suomen ykkösketju nosti tasoaan todella paljon Kanadaa vastaan. Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Uticassa. Yle seuraa kisojen tapahtumia Yle-palvelussa, Urheiluruudussa ja Urheiluradiossa.Suomen merkittävä tasonnosto ei riittänyt voittoon, kun Kanada kukisti Naisleijonat MM-kisoissa maalein 4–1.Naisleijonat oli ottelussa pitkään, aina toisen erän loppuhetkille saakka kiinni tuloksessa. Julia Goslingin osuma erän viimeisellä minuutilla vei kuitenkin Kanadan 3–1-johdossa erätauolle.Kolmannessa erässä Suomen kiri tyssäsi lopullisesti jäähyyn, minkä Kanada hyödynsi karkaamalla kolmen maalin karkumatkalle.– Suomi pelasi paljon paremmin kuin Tšekkiä vastaan. Tämä oli Suomelta hyvä peli, Yle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuo tuumaa.– Edelliseen otteluun verrattuna Suomella oli 3–4-maalipaikkaa enemmän. Jos…
PuheenaiheConnor McDavidin vire kevään korvalla on yksi viime viikkojen puheenaiheista. Pistepörssin voiton ja arvokkaimman pelaajan…
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääSuomen pääsyä lauantain finaaliin pidetään suhteellisen varmana. Suomalaishuumorin uppoamista tv-yleisöön on kuitenkin hankala ennustaa, kirjoittaa viisutoimittaja Ville Vedenpää.Ville VedenpääviisutoimittajaMALMÖ Suomen kohtalo vuoden 2024 Euroviisuissa ratkeaa tänään illalla, kun Windows95man kisaa lauantain finaalipaikasta ensimmäisessä semifinaalissa.Suurta huolta ei pitäisi olla, sillä vedonlyönneissä Suomen jatkopaikka on yli 90 prosenttisesti varma.Viisuissa voi tosin käydä aina miten vain ja kisa voi päättyä yllättäen kesken. Siksi on hieman ikävä viime vuotta ja Käärijää. Ennakkosuosikkina ja viisuilmiönä oli helppo olla ja ainakaan finaalipaikkaa ei tarvinnut jännittää.Windows95manin kohdalla tilanne on toinen. Suomen viisuedustaja on tämän vuoden kisassa häröpallo, jonka menestymismahdollisuuksia on vaikea ennustaa. Suomi on seilannut vedonlyönneissä koko kevään ees taas sijoilla 10–20.Syynä on se, että Windows95manin No rules -kappaleen esitys jakaa mielipiteitä. Toisista se on hauska ja toiset suorastaan inhoavat sitä. Joillekin lähes alastomana kekkulointi on vain liikaa.Pitää kuitenkin muistaa, että nämä ovat lähinnä viisufanien reaktioita. Iso kysymysmerkki on, miten suomalaishuumori uppoaa miljooniin tv-katsojiin.Kävipä illan semifinaalissa miten tahansa, siitä voi olla ylpeä, että toista vuotta peräkkäin Suomen edustajat ovat herättäneet huomiota poikkeuksellisen positiivisella asenteellaan. Se jos mikä osoittaa, että olemme maailman onnellisin kansa.
Huomiota asuillaan herättivät muun muassa Zendaya, Kendall Jenner ja Sydney Sweeney. Punaisen maton katveessa aktivistit vaativat äänekkäästi tulitaukoa Gazaan.Jokavuotinen Met-gaala järjestettiin Suomen aikaa viime yönä New Yorkissa.Kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, joka pidetään Metropolitan Museum of Artissa. Tapahtumassa kerätään varoja museon pukuinstituutille.Hyväntekeväisyyden ohella gaala on tunnettu poikkeuksellisen näyttävistä asuistaan ja siitä, että tapahtumaan kokoontuvat viihdemaailman suurimmat tähdet. Mukana on suuria nimiä muun muassa musiikin, elokuvan, muodin ja urheilun aloilta.Tänä vuonna Met-gaalan lähistöllä järjestettiin voimakkaita palestiinalaisia tukevia mielenosoituksia, jotka vaativat tulitaukoa Gazaan. Myös Met-gaalaa vastustettiin muun muassa iskulauseella ”Ei Met-gaalaa, kun pommit putoavat Gazaan”, New York Times kirjoittaa. Poliisi pidätti useita mielenosoittajia.Gaalan pukukoodi…
2000-luvulla naisten ulkonäköä arvosteltiin erityisen tiukalla seulalla. Kerro meille, miten ulkonäköpaineet ovat vaikuttaneet sinuun.61-kiloinen Bridget Jones taisteli 2000-luvun elokuvissaan toistuvasti painonsa kanssa.Vuonna 2007 laulaja Britney Spears ei kelvannut lehtikuviin ilman kehostunttia, niin lihavana häntä pidettiin.Titanic-näyttelijä Kate Winslet oli elokuvan julkaisuhetkellä vuonna 1997 niin valtava, että hänen kerrottiin kelpaavan vain lihavien tyttöjen rooleihin.Oletko kasvanut tällaisten odotusten ja luulojen keskellä? Oletko laihduttanut tai kärsinyt heikosta itsetunnosta median naiskuvan takia?Kerro meille, teemme juttua 2000-luvun läskivihasta ja ulkonäköpaineista.Käytämme vastauksia jutussa vain luvallasi. Henkilötietoja käsittelevät jutun teossa mukana olevat Ylen journalistit.Jos sinulla on kysymyksiä lomakkeesta, laitathan viestiä osoitteeseen [email protected].
Uusimmat Uutiset
Katso LisääKotkan löytänyt Emilia Erola nesteytti ja hoiti huonokuntoista lintua yön yli. Myöhään sunnuntaina kotkan taistelu elämästä päättyi.Lieksassa jäältä pelastettu huonokuntoinen merikotka on menehtynyt eläinhoitolassa. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai lauantaina päivällä ilmoituksen vahingoittuneesta merikotkasta.Emilia Erola oli valokuvaamassa Timitran uimarannan lähettyvillä, kun hän havaitsi linnun. Se yritti lähteä lentoon rantakiviltä, mutta putosi järven jäälle. Kotka jäi mahalleen makaamaan eikä enää liikkunut.Pelastuslaitoksen pintapelastajat saivat tuotua kotkan rantaan pelastuslautan avulla. Lintu pääsi hoivaan Erolan luokse Juukaan vahingoittuneiden eläinten hoitopaikkaan Pikkusiiven tilalle.– Ensimmäisenä tarkastin sen limakalvot, jotka olivat aivan liian vaaleat. Kotka kärsi nestehukasta, juotimme sille elektrolyyttejä ja vitamiineja sisältävää vettä, Erola kertoo.Nestehukka johtui Erolan mukaan…
Kuopiolaismiehen epäillään varastaneen postia 650 eri osoitteesta. Kerro meille, onko sinulta varastettu postia.Posti palauttaa tästä päivästä alkaen valtavan määrän kirjeitä oikeille omistajilleen.Postilähetyksiä päätyi vastaanottajien postilaatikoista rikollisiin käsiin vuosina 2000–2023.Poliisi tutkii tapausta, jossa kuopiolaisen miehen epäillään varastaneen postia yli 650 osoitteesta yli 20 vuoden aikana.Miehen epäillään varastaneen myös huomattavan määrän muutakin omaisuutta. Rikokset tapahtuivat Suonenjoella ja sen lähialueilla.Valtava urakkaPosti ei kommentoi tapausta medialle, sillä poliisin esitutkinta on yhä kesken. Rikoskomisario Arto Elomaa Itä-Suomen poliisista kertoo, että varastetun postin uudelleenlajittelu oli iso operaatio.– 200 jätesäkillistä postia lähti Suonenjoen poliisiasemalta Helsinkiin Postin lajittelukeskukseen. Siellä postit jaettiin koontikuoriin, jotka lähtevät sitten omistajalleen saatekirjeen kanssa,…
Postin aikeet vähentää väkeä vaikuttavat myös sen alihankkijan Punamustan työntekijöihin. 6.5. 17:06•Päivitetty 6.5. 19:37Postin suunnitelmat vähentää työntekijöitä tulivat yllätyksenä työntekijöille. Tampereen postikeskuksen luottamushenkilö Satu Raitamaa pitää uutista järkyttävänä.– Tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, Raitamaa sanoo.Raitamaa pitää muutosneuvottelujen piirissä olevien määrää suurena.Työt voivat loppua jopa 250:ltäPosti kertoi maanantaina aloittavansa muutosneuvottelut. Se suunnittelee lopettavansa osoitteettomat mainosjakelut ja ilmaislehtien jakelun vuoden 2025 alusta. Tämä voi johtaa 130 työntekijän vähennykseen.Lisäksi Posti suunnittelee muutoksia Tampereen postikeskukseen.Tampereen postikeskuksen muutosten arvioidaan johtavan enintään 120 työntekijän vähennykseen.Suunnitellut muutokset pyritään toteuttamaan esimerkiksi eläkejärjestetyillä tai niin, että irtisanomiset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.Liipaisimella 37 vuoden uran jälkeenKari Niemelä on työskennellyt Postilla…
Kyse oli tapauksesta, jossa alaikäisiä tyttöjä oli kuvattu koulun suihkutiloissa.Turun hovioikeus on pitänyt ennallaan vasemmistoliiton entisen kunnallispoliitikon Sasu Haapasen ja hänen naisystänsä Janna Mannisen saamat tuomiot.Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa 2022 Haapasen kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen seksuaalirikoksista. Nainen tuomittiin kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.Hovioikeus teki vastaanottamastaan näytöstä samat johtopäätökset kuin käräjäoikeus ja hylkäsi vastaajien valitukset.Kyse oli tapauksesta, jossa alaikäisiä tyttöjä oli kuvattu koulun suihkutiloissa. Naisystävä oli ottanut kuvat ja antanut ne miehelle seksuaalisia tarkoituksia varten. Oikeus piti erityisen tuomittavana sitä, että rikokset olivat tapahtuneet koulussa.Oikeus katsoi Haapasen syyllistyneen törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan lasta esittävän kuvan levittämiseen, kuuteen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan…
SDP:n Tampereen kunnallisjärjestön hallitus kokoontuu maanantaina ja todennäköisesti kutsuu edustajiston koolle apulaispormestarin valitsemiseksi. Tampereen apulaispormestaristoon tulee muutoksia. Nykyinen kaupunkiympäristön palvelualueen lautakuntien apulaispormestari Pekka Salmi (sd.) tuli maanantaina valituksi Tampereen elinvoiman palvelualueen johtajaksi.Salmi siirtyy siis politiikasta viranhaltijaksi. SDP aloittaa heti prosessin uuden apulaispormestarin valitsemiseksi.SDP:n Tampereen kunnallisjärjestön hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koskinen kertoo, että järjestön hallituksella on kokous maanantai-iltana.– Todennäköisesti päätämme kutsua kunnallisjärjestön edustajiston kokouksen koolle.Koskisen mukaan kokous on todennäköisesti 29. toukokuuta.Apulaispormestari valitaan järjestön kunnallispoliittisen ohjesäännön mukaan. Edustajistossa on edustajat kaikista Tampereen noin 25 puolueosastosta.Apulaispormestarin pitää olla Tampereella kaupunginvaltuuston jäsen. Valtuutetut voivat asettua ehdolle tai puolueosastot voivat asettaa heitä ehdolle.Koskisen mukaan edustajistossa pyritään…
Nokisorsat elävät Pohjois-Amerikassa, mutta niitä harhautuu silloin tällöin Länsi-Eurooppaan. Suomessa harvinainen lintuvieras nokisorsa sai lintuharrastajat liikkeelle eilen Porissa.Lähes neljäkymmentä bongaria kirjasi havaintonsa Birdlife Suomen Tiira-palveluun nokisorsasta Enäjärven lintulavalta eilisillan aikana. Oletettavasti samaisesta yksilöstä tehtiin jo viikonloppuna havaintoja myös Kokemäenjoen suistossa.Nokisorsat elävät Pohjois-Amerikassa, mutta niitä harhautuu silloin tällöin Länsi-Eurooppaan.Bongariliiton mukaan tämä on tiettävästi vasta toinen Suomessa havaittu nokisorsayksilö.Ensimmäisen kerran nokisorsa havaittiin vuonna 2004 Sodankylässä ja ilmeisesti sama koiras uudelleen 2008.Nokisorsa on väritykseltään tummanruskea. Sillä on siivessä sininen tai violetti laikku.
PFAS-yhdisteet huolettavat, sillä ne kertyvät ympäristöön ja osa niistä myös rikastuu eliöihin. Kyseisten yhdisteiden kieltämistä valmistellaan EU:ssa. Niin sanottuja ikuisuuskemikaaleja eli PFAS-yhdisteitä aletaan mittaamaan suomalaisten juomavedestä vuonna 2026.PFAS-yhdisteitä eli perfluorattuja alkyyliyhdisteitä käytetään monissa tuotteissa. Tunnetuimpia käyttökohteita ovat paistinpannujen tarttumattomat pinnoitteet, vettähylkivät tekniset vaatteet, kosmetiikka ja esimerkiksi suksivoiteet.Laajan käytön vuoksi yhdisteille altistumista ei voi välttää. Ihmisille suurin altistumislähde on ravinto – erityisesti kala, liha, hedelmät ja kananmunat.PFAS-yhdisteiden tunnettuja haittoja ovat muun muassa rokotteiden heikentynyt teho lapsilla ja kolesterolitasojen nousu. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA arvioi vuonna 2020, että PFAS-yhdisteiden haittavaikutuksista herkimmin näkyvä altistus on heikentynyt rokotevaste lapsilla.Asiaa on tutkittu myös Suomessa viime vuonna.…
Suomen Olympiakomitean myöntämän laatutunnuksen myötä opiskelevien urheilijoiden arki on toimivampaa tulevaisuudessa myös Lapin yliopistossa. Urheilun ja opiskelun yhdistämistä tuetaan.6.5. 17:47•Päivitetty 6.5. 20:56Lapin yliopiston ohella laatutunnuksen saivat Jyväskylän yliopisto sekä Vaasan ammattikorkeakoulu. Palkitsemisperustelujen mukaan nämä kolme korkeakoulua ovat tehneet jo pitkään tiivistä yhteistyötä omien alueidensa urheiluakatemioiden kanssa.– Lapin yliopisto tukee huippu-urheilevien opiskelijoiden kaksoisuraa mahdollistamalla yliopisto-opiskelun ja urheilun yhdistämisen. Kyse on opiskelun laadukkaasta tukemisesta varsin hektisessä urheilijan arjessa, kertoo tiedotteessa Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi.– Huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun tunnustus avaa uusia mahdollisuuksia urheilijoiden tukemiseen arjessa ja korostaa yhteistyön merkitystä korkeakoulun ja urheiluakatemian välillä. Tämä on tärkeä askel kohti kokonaisvaltaista urheilijoiden tukemista, toteaa olympiakomitean…
Hallituksen ohjausta kannattavat keskustan Markus Lohi ja perussuomalaisten Sara Seppänen. Perusteluina on valtiolta tuleva rahoitus ja vuokralääkäreiden aiheuttamat kustannukset.Yle kysyi Lapin kansanedustajilta, pitäisikö hallituksen ohjata hyvinvointialueita isoissa päätöksissä. Lapista kyselyyn vastasi neljä kansanedustajaa: Johanna Ojala-Niemelä (sd.), Sara Seppänen (ps.), Heikki Autto (kok.) sekä Markus Lohi (kesk.).Sen sijaan Katri Kulmuni (kesk.) ja Kaisa Juuso (ps.) eivät vastanneet kyselyyn.Kyselyyn vastanneista Seppänen ja Lohi kannattivat hallituksen ohjausta hyvinvointialueille, Ojala-Niemelä ja Autto taas olivat hallituksen ohjausta vastaan.Kokoomuksen Heikki Autton mukaan on liian aikaista sanoa, kykenevätkö hyvinvointialueet tekemään itsenäisesti tarvittavat päätökset talouden tasapainottamiseksi.– Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hyvinvointialueet ovat tarttuneet päättäväisesti vaativaan tehtäväänsä löytää keinot…
Räjähdevalmistaja Forcitilla on tällä hetkellä tuotantolaitokset Hangossa ja Laukaassa.Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) vahvisti eilen sunnuntaina tiedon, jonka mukaan Suomi ajaa TNT-räjähdetehtaan rakentamista.Tällä hetkellä ainoa EU-alueella toimiva TNT-tehdas on Puolassa. Sen tuotanto ei riitä vastaamaan kovaan kysyntään.Räjähdevalmistaja Forcitin toimitusjohtaja Joakim Westerlund kertoo, että yhtiö on kiinnostunut rakentamaan TNT-tehtaan Suomeen. Päätöksiä ei vielä ole tehty, mutta keskusteluja käydään sekä yhtiön sisäisesti että valtion toimijoiden kanssa tiiviillä tahdilla.– Aikataulu on melko kireä. Tässä vaiheessa emme ole sitoutuneet vielä mihinkään.Forcit valmistaa räjähteitä sekä Hangossa että Laukaan Vihtavuoressa. Westerlund ei ota kantaa siihen, mihin mahdollinen tehdas sijoittuisi. Hän kuitenkin toteaa, että uusi tehdas olisi edullisempi…